helsingin tuomiokirkko

Pariskuntakuvaus keskustan vilinässä | Helsinki

Kuvaussession yhdistäminen lomamatkaan, mikä ihana idea! Sen päätti toteuttaa tämä pari, joka tuli Japanista Suomeen lomalle. Sain ikuistaa heidän rakkauttaan samalla, kun he pääsivät ihastelemaan Helsingin kauniita katuja. Oli hieno huomata, että aina ei kuvauksessa tarvita edes yhteistä kieltä, jotta visio on yhteinen - vaikka täytyy sanoa, että aluksi yhteisen kielen puuttuminen hieman jännittikin. Fiilis oli kuitenkin molemmin puolin rento ja meillä oli hauskaa kuvauksen aikana. Toivottavasti tunnelma välittyy myös ruudun sinne puolelle!

Hääkuvaus | Helsingin Tuomiokirkko ja Ravintola Saaristo

Jos se ei ole vielä tullut selväksi, niin häiden bloggaaminen tuntuu olevan itselleni lähes mahdoton tehtävä näin arjen keskellä. Haluan kuitenkin jakaa muutamia hetkiä viime kesältä ennen uuden sesongin alkua, joka odottaakin aivan nurkan takana! En malta odottaa. :)

Minulla on jokin erityinen suhde mereen, mikä oon hieman erikoista näin Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla kasvaneelle, joka on tuijotellut koko lapsuutensa erinäisiä peltomaisemia. Muistan kuitenkin lapsena rakastaneeni Saariston lapset -kirjaa ja kuvittelevani, minkälaista elämä mahtaisikaan olla, jos leikkisi metsien sijaan rantakallioilla auringon polttaessa jalkojen alla.

Sanomattakin siis selvää, että RAKASTAN kuvata häitä meren läheisyydessä ja pääkaupunkiseudulla se onkin vieläpä usein mahdollista! Ravintola Saaristo on kaunis kuin koru, ja kun siihen lisätään vielä kyseisen hääpäivän upeat kukka-asetelmat, koskettavat puheet, upeat musiikkiesitykset, kuvankaunis morsian, komea sulhanen sekä aito, lämmin tunnelma, oli päivä satumaisen kaunis. Kiitos siis että sain olla mukana sitä ikuistamassa! :)